27.7.2012

Elokuun alkua

Lämpenihän ne ilmat tällekin kesälle. Kesän ohjelma jatkuu vappamuotoisena edelleen. Perjantaisin on kokous Raittiusseurantalolla klo 19.00 alkaen. Tiistaisin kokonnuttaan erikseen sovitussa paikassa yhdessä viettämään aikaa ja rukoilemaan. Kadulla ollaan yhdessä muiden salon kristittyjen kanssa yhä enemmän eri päivinä. Iltatorilla, lauantaisin teepöytää. 11.8. La on torin lava varattu luterilaisen kirkon toimesta ja silloin lauletaan ja puhutaan toriyleisölle. Tervetuloa kaikki mukaan kannustamaan ja yhteislauluihin. Mahdollisuus Muutokseen kampanja on Varsinais Suomessa ensi maaliskuussa ja erilaisia suunnittelukokouksia ja rukouskokouksia pidetään jo nyt sekä Salossa että Turussa. Tervetuloa mukaan myös siihen kaikki joukolla.

9.7.2012

Kesäseminaari

Nyt ensiviikonloppuna olemme taas tuttuun tapaan kansallisilla kesäseminaaripäivillä Kiljavalla. Meillä ei siis ole normaalia perjantai-illan kokousta. Tein viime viikonloppuna taas pari radio-ohjelmaa Radio Kajaukseen, Kainuuseen. Puhuin siitä miten olemme Kristuksen kirjeitä. Evankelioimisen tarve on mitä ilmeisin tämän päivän Suomessa. Jeesus lähetti meidät kaikki kertomaan ilosanomaa ihmisille joita kohtaamme. Jeesus kirjoitti ilosanoman sydämeemme sillä hetkellä kun synnyimme uudesti ylhäältä. Laitetaan vain lamppu lampunjalkaan ja annetaan sen loistaa. Aarre on saviastiassa, eikä saviastia loista, vaikka kuinka hinkkaisi. Mutta Kristukseen katseleminen ja Hänen lähellään oleminen loistaa. Jeesus on Hyvä Paimen, Hän johdattaa lampaat sisälle ja ulos. Eloa on paljon, työmiehiä on vähän. Rukoillaan että elon herra lähettäisi työmiehiä ja siinä rukoillessa mennään ja kerrotaan ystäville että olemme löytäneet aarteen.