31.3.2012

PÄÄSIÄSVIIKKO ALKAMASSA

Hyvää Pääsiäisen aikaa teille kaikille. Klaus onkin muistanut informoida meitä Vaasassa olevasta pääsiäisseminaarista. Kaikki joukolla mukaan. Itse emme tänä vuonna ikävä kyllä pääse mukaan.
Vietämme Pitkäperjantaina kokouksen Paukkulakodilla.
Kiirastorstain ehtoollinen ehkä Marttilassa ja ehkä myös pääsiäiskonsertti Marttilan kirkossa.
Pääsiäinen on tärkeä aika meille kristityille. Jeesuksen sijaiskuolema syntiemme edestä on se armolahja josta meidän on tarkoitus puhua.
Joh 3:16 toteutettiin Golgatan keskimmäisellä ristillä.
Nyt Jumala pyytää 2 Kor 5 mukaan "Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa".
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa, eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan".
Kyse on siitä haluanko ja haluatko ottaa tuon sovituksen lahjan vastaan.
Se on suurempi kuin Joululahja. Jeesuksen syntymä ihmiseksi, Hänen hyvä elämänsä ja opetuksensa eivät ole tie jonka kautta löydämme anteeksiannon, laupeuden ja iankaikkisen elämän. Hänen kuolemansa on tuo tie.
Sen suurempaa rakkautta ei ole kuin että antaa henkensä ystävänsä edestä. Jumala sen teki - Jeesus sen teki.
Ota vastaan Jumalan ehdoton rakkaus. Tänään

14.3.2012

Vaasassa tavataan 6.-8.4.2012



Tervetuloa viettämään pääsiäistä Vaasaan. Jo perinteeksi muodostuneen pääsiäiseminaarin teemana on ”Armoa armon päälle” ja teemajae on Johanneksen evankeliumista. (1:16)
Kristuksen täyteys merkitsee sitä, että Hän on täydellinen kaikissa ominaisuuksissaan. Yksi hänen ominaisuuksistaan on jakeessa mainittu armollisuus. Armo on ilmaista ja vapaasti tarjolla jokaiselle ihmiselle, mutta meille, jotka uskomme, se on vielä armoa armon päälle. Jumala ei lahjoittanut meille armossaan ainoastaan iankaikkista elämää, vaan myös yltäkylläisen elämän.
Vaikka armo on meille ilmaista, niin se ei ollut ilmaista Kristukselle: Armoa armon päälle merkitsi Kristukselle sitä, että hänen päähänsä painettiin orjantappurakruunu ja Hänet kruunattiin suurilla kärsimyksillä ja lopulta ristin kuolemalla.
Seminaarin pääpuhujana on Dallasin Teologisesta Seminaarista tohtoriksi väitellyt Charlie Bing, eräs aikakautemme johtavista armon opettajista. Tohtori Bing on perustanut Texasiin Burleson Bible Church -seurakunnan. Nykyisin hän johtaa Grace Life -koulutusjärjestöä, jonka tavoite on viedä sanomaa ilmaisesta, vapaasti tarjolla olevasta armosta kaikkialle maailmaan.
Siunaavin terveisin
Tero Fredriksson, pastori

10.3.2012

Kevät saapuu

Hei taas. Oli mukava olla lauantaina ystävien kanssa kadulla jakamassa "teetä ja sympatiaa". Saimme taas tarjoilla kahvia ja teetä evankeliumin kera salolaisille.
Perjantain apuhuimme anteeksiantamuksesta. Tärkeä aihe jossa jatkamme ehkä jonkun aikaa.
Aiomme puhua myös siitä miten samoin kuin anteeksiantamattomuus tekee meistä katkeria ja vangitsee meidät itsekeskeisen elämän ahtauteen, samoin tekee myös negatiivinen elämän asenne ja pahan kuunteleminen.
Meidän tulee vastaanottaa anteeksiantamusta ja rakkautta niin että meistä kumpuaa rakkaus ja anteeksiantamus lähimmäisiämme kohtaan.
Jumalaan luottaminen antaa meille tulevaisuuden ja toivon ja vapauttaa meidät tämän maailman negatiivisuudelta. Tunnemme toisemme uuttena luomuksena Kristuksessa ja vastaanotamme sovituksen viran. Hylkäämme valheen isän levittämät juorut ja epäilykset ja tuomarin viran.

4.3.2012

Sapat Shalom

Viime perjantai kokouksen äännittäminen ikävä kyllä epäonnistui. Meillä oli kolme hyvää lyhyttä Sanan osuutta. Jorma Immonen jakoi meille Kristuksen läsnäolon tuottamasta elävän veden virrasta. Kristuksen läheisyydessä oleminen on meille kaikille tärkeää. Aiheesta pitäisi puhua paljon enemmän. Liian helposti meillä on käsitys että kristillisyys on asioiden tekemistä, sen sijaan että ymmärtäisimme että on kyse Jeesuksen läsnäolossa olemisesta ja sen aikaansaamasta vaikutuksesta.
Mika puhui meille Roomalaiskirjeen kahdeksannesta luvusta. Erityisesti jakeesta 26 eteenpäin.
Minä vuorostani kerroin terveisiä Jerusalemin matkalta ja samalla toin esille sapatin. Sapatin viettäminen kristittyjen piirissä on melko harvinaista ja se koetaan jotenkin ongelmallisena.
Puheen runkona oli netistä poimimani Reijo Telarannan sivu sapattiateriasta
http://www.reijotelaranta.fi/israel/juhlat_ja_tavat/sapattiaterian_kulku_ja_luettavat_tekstit/

Puhuimme siitä, miten sapatin vietto perheinä näkyy Israelin kaduilla iloisten lasten nauruna.
Toimme esiin myös sen, että alkuseurakunta vietti sapattia yleisesti ainakin 150 luvulle asti ja vasta 300 luvulla Rooman keisari määräsi että sunnuntain tuli korvata juutalainen sapatti. Raamatussa voidaan lukea että seurakunta kokoontui myös viikon ensimmäisenä päivänä juhlimaan Herramme ylösnousemusta, mutta missään siellä ei lue että se olisi korvannut sapatinvieton.
Keisarin käsky oli antisemitismin ja kirkon harrastamien juutalaisvainojen alku.
Meidän tulee nähdä tämä sapatin vietto ja messiaaninen juutalaisuus tämän Kirkon harjoittamaa vainon kautta.
Alkuseurakunta oli juutalainen Raamattu on juutalainen ja niinkuin Paavali sanoo, juutalaisilta olemme saaneet niin paljon.
Sapatti ei ole meille lakihenkinen määräys, vaan mahdollisuus viettää aikaa yhdessä perheenä Jumalan läsnäolossa. Meillä on sapatin lepo joka päivä ja jokainen päivä on yhtä hyvä kokoontua Herran Sanan ääreen. Alkuseurakunta tekikin niin. Mutta erottaa yksi päivä viikossa levolle, perheelle ja Jumalan Sanalle on tärkeä siunauksen lähde.
Kokouksemme on perjantai-iltaisin Paukkulakodissa samaan aikaan kun ystävämme Jerusalemissa viettävät sapattiateriaa. Voimme siis samalla muistaa heitä rukouksin
Meillä ei ole seurakuntana tapana viettää sapattia lauantaina